Kerromme pienen kelluvan bioveistoksen valmistamisesta. Bioveistos on taideteos, joka koostuu osaksi biologisista prosesseista. Teos muuttaa ajan kanssa muotoaan, elää ja kasvaa. Pieni kelluva saari -teos on myös taideteko, joka puhdistaa vettä kelluvien rakenteiden pohjaan muodostuvan biofilmin avulla.
Pieni kelluva saari syntyy Veden taika - saaren rakentamisen ylijäämä- sekä kierrätysmateriaalista. Teoksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa taiteilija Tuula Nikulainen yhdessä Salon kaupungin nuorten pajatoiminnan kanssa. Pajatoiminnan ohjaaja on Reetta Hartikainen. Työmaamme on Salossa, Halikonlahden luontopolun ja lintutornien lähistöllä.
| Aloitimme työt 10.9 alueen raivaamisella ja siivoamisella. |
Maisema avautuu ja puhdistuu.
Paikka on Salon entinen jätevesien saostusallas, nro 3, Veden taika-lampi. Taidetekosaari tulee kellumaan Halikonlahden lintutornin parkkipaikan läheisyyteen. Samasta paikasta lähtee lintualtaina tunnettujen lampien ympäri kiertävä luontopolku. Siistimme parkkipaikkaa, jonka viereen rakennamme kelluvan taideteoksemme ja uskomme, että alueen roskaaminen pikaruoka- ym jätteillä loppuu.
Saaliina säkillinen, pääosin roskaruokajätettä, sanan alkuperäisessä merkityksessä, muutaman neliömetrin alalta!
Osa jätteistä päätyy lintujen ja muiden eläimien vatsaan ja seuraukset ovat kohtalokkaita. Tässä järisyttäviä kuvia albatrossi-projektista, joka kertoo roskaamisen dramaattisista seurauksista. Vain pienikin roska, tumppi, hienoksi vedessä ja sateessa murskautunut muovinmuru saattaa aiheuttaa tuskallisia oireita ja kuoleman linnuille, nisäkkäille ja muille eliöille.
Linkki: Chris Jordan. Midway project (Message from the Gyre).
Elokuvatraileri Midwayfilm tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti